Uutisarkisto 2007

9.12.2007 Lentopallossa jälleen voitto ja tappio Ilomantsin turnauksessa

Kovin totuttua kaavaa noudatteli lentopallon maakuntasarjan vuoden viimeinen turnaus ToPSin osalta. Ilomantsissa kohdattiin samat joukkueet kuin kaksi viikkoa takaperinkin ja tulokset noudattelivat edellisen turnauksen tuloksia. Liperin Kelo kaatui ToPSin toimesta suoraan eräluvuin 3 - 0, mutta Ilomantsin Urheilijat oli jälleen parempi erälukemin 3 - 0.

Päivän ensimmäisessä ottelussa ToPS kohtasi sarjajumbo Liperin Kelon, jonka ToPS oli kaatanut edellisessä turnauksessa eräpistein 3 - 1. Tällä kertaa Kelo ei saanut ToPSilta erääkään. Hyvin pelannut ToPS vei koko ottelun puhtaasti 3 - 0 (25-12,25-16,25-10) ainoastaan 46 min pelin jälkeen. Koko ottelussa ToPS oli selkeästi vastustajaa parempi, varsinkin hyökkäys- ja torjuntapeli toimi mallikkaasti läpi ottelun.

Pienen tauon jälkeen ToPSia vastaan asettui turnauksen kotijoukkue IlU, joka oli edellisessä turnauksessa voittanut ToPSin niukasti 3 - 2. Tällä kertaa ToPSin oli poistuttava kentältä tappio kärsineenä 3 - 0 (25-21,25-20,25-21) eräpistein. Ensimmäisen ottelun rentous ja virheetön pelaaminen oli tässä pelissä hukassa ja koko joukkueella tuntui olevan hankaluuksia pelata varmasti pelannutta Ilomantsia vastaan. Turhia virheitä ja huonoja ratkaisuja tuli jokaiseen erään liikaa. ToPS olisi tähän otteluun kaivannut hieman apuja vaihtopelaajista, mutta kun matkassa oltiin vain kuuden pelaajan voimin ei vaihtoehtoja ollut käytettävissä. Jokainen erä ratkesi ToPSin muutaman pisteen mittaisiin huonoihin jaksoihin, jolloin IlU karkasi pienelle karkumatkalle pitäen sen jokaisessa erässä loppuun saakka.

ToPSin osalta maakuntasarjan pelit jatkuvat vasta tammikuun lopussa kun Tohmajärvellä pelattavaan turnaukseen vastustajiksi saapuvat Outokummun Partio ja Mutalan Riennon III-joukkue.

28.11.2007 ToPS-90 ry:n syyskokouksen tiedote

ToPS-90 ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin keskiviikkona 28.11.2007 Tohmajärvellä Ravintola Marinkassa. Tässä tiivistelmä kokouksen päätöksistä:

Kokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelmat ja talousarviot vuodelle 2008. Valittiin tulevalle kaudella puheenjohtaja,sihteeri ja johtokunnan jäsenet. Sekä palkittiin seuran ansioituneet henkilöt ja kerrattiin jo aikaisemmin vuodenaikana palkitut.

Johtokunta 2008
- puheenjohtaja Terho Honkanen
- sihteeri Päivi Törrönen
- jäsenet: Aki Silvennoinen (Juniorit), Pekka Sorvi (Edustusjoukkue), Heikki Törrönen (Lentopallo)

Kauden 2007 palkitut

C-14 -juniorit: Eetu Pirinen, Aatu Lankinen ja Henrik Mustonen
Edustusjoukkue: Tomi Kakkonen, Kari Putkonen ja Pekka Sorvi
KKI-35 -joukkue: Jari Pippola
Lentopallo: Kimmo Hakulinen

Lisäksi seuran toimijoista palkittiin joko piirin tai palloliiton merkeillä seuraavat henkilöt:

SPL:n hopeinen ansiomerkki

- Terho Honkanen

Hopeinen seuratoimijan merkki (vähintään 10 v. seuratyö)

- Kari Kakkonen
- Tero Kinnunen
- Pekka Sorvi
- Heikki Törrönen

25.11.2007 Lentopalloilijoille voitto ja niukka tappio

Lentopallomiesten kauden kolmas turnaus pelattiin lauantaina Liperissä, jossa vastaan asettuivat Liperin Kelo ja Ilomantsin Urheilijat. Aamun ensimmäisessä ottelussa ToPS voitti Kelon alkukangertelujen jälkeen 3 -1 ja heti perään pelatussa ottelussa Ilomantsi oli niukasti ToPSia parempi erälukemin 2 - 3.

Liperiä vastaan ToPS aloitti ottelun rennosti ja virheitä vältellen joka tuottikin hyvän tuloksen ottelun alkupalloissa. Ensimmäisen erän puoliväliin osunut huonompi jakso kuitenkin merkitsi sitä että kotijoukkue Kelo vei ensimmäisen erän pistein 25-21. Jatkossa ToPS pelasi huomattavasti tarkemmin ja omia virheitä vältellen. Näillä eväillä ToPS voittikin seuraavat kolme erää ja näin ollen koko ottelun. Ottelupisteet koko ottelussa siis ToPSille 3 - 1 (21-25,25-15,25-19,25-18).

Heti Kelo ottelun jälkeen ToPS kohtasi tasaisessa ottelussa Ilomantsin Urheilijat. IlU oli lopulta ottelussa niukasti parempi ottelupistein 2 - 3 (18-25,25-18,25-17,21-25,11-15). Ottelun avauserässä ToPS oli vielä hieman edellisen pelin tunnelmissa, joten IlU vei erän johdettuaan sitä hieman koko ajan. Seuraaviin eriin ToPS sai hyvän hengen ja taistelutahdon päälle ja voittikin kaksi seuraavaa erää selkeästi. Neljäskin erä meni ToPSin hienoisessa johdossa erän loppupuolelle saakka, mutta erävoittoon saakka se ei riittänyt. Viides erä jatkui tasaisena aina kymmenennen pisteen kohdalle, mutta lopussa vastustaja oli terävämpi ja voitti erän 15-11. Näin ollen hyvän taistelun jälkeen voitto koko ottelusta matkasi Ilomantsiin.

ToPSin parhaimmistoa turnauksessa olivat nuoret Kari Haverinen ja Panu Pelkonen, mutta koko joukkue taisteli hyvin varsinkin Ilomantsi ottelussa tappiosta huolimatta. Pelit lentopallomiehillä jatkuvat 15.12 turnauksella Ilomantsissa, jossa kohdataan samat joukkueet uudelleen.

12.11.2007 ToPSin lentopallomiehille voitto ja tappio Outokummun turnauksessa

ToPSin lentopallomiesten ottelut jatkuivat lauantaina 10.11. pelatussa turnauksessa Outokummussa. Joukkue otti kauden avausvoiton kukistamalla avausottelussaan Mutalan Riennon Kejo joukkueen eräpistein 3-1. Iltapäivän toisessa ottelussa kotijoukkue Outokummun Partio oli samoin lukemin tohmajärveläisiä parempi. ToPS antoi tasoitusta jo ennen ensimmäistä pelattua palloakaan, kun matkaan oli lähtenyt yhteensattumien johdosta vain viis pelaajaa.

Turnauksen avausotteluun Kejoa vastaan ToPS lähti välttelemään omia virheitä ja rennosti pelaillen. Taktiikka purikin avauserässä loistavasti vastustajan saadessa vain 12 pistettä ToPSin 25 vastaan. Toisessa erässä asetelmat kääntyivät toisinpäin. ToPS teki erässä lukemattomia helppoja virheitä, jolloin vastustajan oli helppo ottaa erävoitto. Kolmas ja neljäs erä olivat sitten ottelun tasaisimpia, mutta molemmissa erissä ToPS oli koko ajan niskan päällä ja voitti erät suhteellisen helposti. Koko ottelu siis ToPSille eräpistein 3-1 (25-12,17-25,25-21,25-22).

Iltapäivän toisessa ottelussa pienen tauon jälkeen Outokummun Partio jatkoi hyviä otteitaan ottamalla kauden neljännen voiton ToPSin kustannuksella. ToPSin eväät tähänkin otteluun olivat samat kuin ensimmäiseen peliin, mutta tällä kertaa se ei voittoon asti riittänyt. Kolme ensimäistä erää ToPS taisteli hyvin yhden miehen vajauksesta huolimatta, mutta neljännessä erässä oli jo vastustajan materiaaliylivoima liikaa. Avauserän voitto kuitenkin osoitti, että mahdollisuuksia parempaan lopputulokseen oli tässäkin ottelussa. Eräpisteet koko ottelusta olivat Outokummun Partiolle 3-1 (20-25,25-21,25-21,25-14).

ToPSin osalta turnaukset jatkuvat kahden viikon kuluttua Liperissä, jolloin todellisissa neljän pisteen otteluissa tulee vastaan kotijoukkue Liperin Kelo ja Ilomantsin Urheilijat.

28.10.2007 Miesten lentopallon maakuntasarja pyörähti käyntiin

ToPsin osalta miesten maakuntasarjan lentopallo-ottelut alkoivat kahdella tappiolla lauantain kotiturnuksessa. Vastaan asettuneet Kitee ja Pyhäselkä olivat molemmat kotijoukkuetta vahvempia.

Turnauksen avausottelussa kohtasivat KiU - ToPS, josta voittajaksi selviytyi varsin tiukankin väännön jälkeen KiU eräluvuin 3-1. Ottelupisteet olivat 25-18,25-16,23-25 ja 25-20. Kahdessa ensimmäisessä erässä vierailija pelasi huomattavasti varmemmin ja teki paljon vähemmän ns. helppoja virheitä. Kotijoukkueella oli vaikeuksia saada syötön vastaanottoa nousemaan kunnolla, jolloin oma hyökkäyspeli kärsi huomattavasti. Samoin kenttäpuolustuksessa kotijoukkue oli vastustajaa perässä. Kolmanteen erään ToPS vaihtoi hieman peliryhmistystään ja sen jälkeen ottelu kääntyikin huomattavasti tasaisemmaksi. ToPS veikin kolmannen erän hyvän esityksen jälkeen pistein 25-23 ja oli neljännessäkin erässä vielä hyvin pelissä mukana aivan erän loppuun saakka. Tasaisempi Kitee vei kuitenkin neljännen erän lukemin 25-20 ja näin koko ottelun erälukemin 3-1.

Turnauksen toisessa ottelussa heti Kiteen pelin jälkeen ToPS kohtasi maakuntasarjaan siirtyneen Pyhäselän joukkueen. Viime vuosina saman joukkueen pelaajia on totuttu näkemään 2-sarjan peleissä, joten vastus ei ainakaan ensimmäisestä pelistä helpottunut. Vahva ja rutinoitunut Pyhäselkä nujersikin ToPSin suoraan kolmessa erässä ottelupistein 25-12,25-12 ja 25-18. ToPS ei pystynyt koko ottelun aikana kunnolla haastamaan vastustajaa, vaan oli jäljessä joka osa-alueella. Näin ansaittu voitto matkasi Pyhäselkään.

Kahdesta tappiosta huolimatta viikonlopun avausturnaus osoitti että hyvällä ja tasaisella pelillä ToPSilla on mahdollisuudet pelata hyvä kausi maakuntasarjassa. Sarjan kovimmat joukkueet on nyt kohdattu ja ottelut jatkuu kahden viikon kuluttua Outokummussa, jossa vastaan asettuu Outokummun Partio ja Mutalan Riennon II-joukkue.

Tohmajärven turnauksen muut ottelut päättyivät seuraavasti:

PyU - IlU 3-0 (25-15,25-19,25-21)
IlU - KiU 0 - 3 (14-25,21-25,21-25)

28.10.2007 Lentopallon sarjakausi käyntiin

Miesten maakuntasarjan lentopallokausi pyörähti ToPSin osalta käyntiin lauantaina 27.10 pelatulla kotiturnauksella. Vastaan verkon toiselle puolelle asettautuivat Kitee ja Pyhäselkä. Uutisissa pidempi tarina kahteen tappioon päättyneestä turnauksesta. Kitee oli parempi eräluvuin 3-1 ja Pyhäselkä nujersi ToPsin eräluvuin 3 - 0. Kuvagalleriassa myös muutama kymmenen kuvaa turnauksesta.

13.10.2007 Harrastesarja päätökseen Onkamon kotiturnauksella

ToPSin harrastesarjalaiset päättivät jalkapallokauden lauantaina 13.10. pelatussa turnauksessa. Juuan ja Outokummun lisäksi turnaukseen osallistui myös Sortavalan oldboyssit, jotka voittivatkin kaikki pelaamansa ottelut. Juuan ja Outokummun Sortavala kaatoi lukemin 4-0. Parhaiten vieraille vastusta antoi kotijoukkue ToPS, joka hävisi ottelun niukasti 1-0.

Varsinaisen harrastesarjan ottelut päättyivät seuraavasti:
- ToPS-90 - JuPS 5-0 (maalit: Esa Multanen, Jukka Puustinen 2, Mika Puustinen ja Mikko Jaatinen)
- OuPa - JuPS 3-2
- ToPS-90 - OuPa 0-3

Kaikenkaikkiaan Onkamossa nähtiin koleahkossa (+3 astetta) ihan mielenkiitoiset pelit ja ainakin pelaajat viihtyivät aurinkoisessa säässä jalkapallon parissa. Suurempia loukkaantumisiakaan ei onneksi nähty, vaikka päivän edetessä Onkamon nurmi hieman liukkaaksi muuttuikin.

23.9.2007 Edustusjoukkueen kausi paketissa. Viimeisessä pelissä 2-5 tappio MPRlle

Edustusjoukkueen kausi IV-divisioonassa päättyi 2 - 5 tappioon kuopiolaista MPR vastaan. Puoliajalla kauden viimeisiä mehuja juotiin lukemissa 1-2. ToPSin maaleista vastasivat Mika Piiroinen ja pelaaja/valmentaja Tero Kinnunen. Otteluraportti luettavissa ja kuvia tulossa ottelusta kuvagalleriaan vielä sunnuntai-illan aikana. IV-divisioonan lopullinen sarjataulukko valmis, käy katsomassa se täältä.

22.9.2007 Harrastesarjalaiset turnauksessa Juuassa

ToPS-90 Oldboys vieraili Juuassa

Tuloksena kaksi tasapeliä. Molemmat pelatut ottelut niin Juukaa kuin Outokumpuakin päättyi 2-2 tulokseen. Maaleista vastasi Juuka pelissä Jari Pippola ja Esa Multanen. Outokumpua vastaan pelatessa osumista vastasivat Jari Pippola ja Konstantin Salonen. Ottelut pelattiin illalla iltavalaistuksessa Ilvolankosken hyvä kuntoisella nurmella. Seuraava ja kauden päätösturnaus pelataan isäntäjoukkue ToPS:n järjestämänä lauantaina 13. lokakuuta klo 12:00 alkaen joko Onkamon tai Kiteen Hutsin kentällä. Turnaukseen saattaa tulla yllätykseksi ylimääräinen joukkue rajan takaa Venäjältä.

15.09.2007 Lentopallon sarjaohjelma julkaistu

Tämän vuoden maakuntasarjan otteluohjelma on julkaistu. ToPSin osalta pelit alkavat hegemonia-ottelulla Kiteen Urheilijoita vastaan kotiturnauksessa 27-28.10 olevana viikonloppuna. Koko otteluohjelma kirjailtu lentopallosivuille.

15.9.2007 Edustusjoukkueen kausi lähenee loppuaan

Edustusjoukkueen kausi IV-divisioonassa on vieraspelien osalta kasassa. Kauden viimeisessä vierasottelussa vastaan asettui SaPa (Pieksämäki). Kotijoukkue oli pelissä etevämpi lukemin 4 - 0. Tarkempaa tarinaa tulossa valmentajalta myöhemmin.

11.09.2007 C-14-junioreiden Iisalmen pelin otteluraportti

Syksyn perussarjan viimeisen pelin otteluraportti nähtävissä junnusivuilla. Lopullinen sarjataulukkokin nähtävissä täältä. Sarjan lopulliset tilastot päivitetty samalla ajantasalle.

09.09.2007 Miesten maakuntasarjaan tulossa ainakin seitsemän joukkuetta

Miesten maakuntasarjan ilmoittautumisaika päättyi 1.9 ja sarjaan ilmoittautui määräaikaan mennessä seuraavat joukkueet: Ilomantsin Urheilijat, Liperin Kelo, Mutalan Riento, Pyhäselän Urheilijat, ToPS-90, Outokummun Partio ja Kiteen Urheilijat. Lisää ilmoittautumisia perinteiseen tapaan saattaa vielä olla luvassa myöhemmin syksyllä.

09.09.2007 Junnuille tappio syksyn perussarjan viimeisessä pelissä

C-14 juniorit vierailivat kauden viimeisessä pelissä Iisalmessa paikallisen Pallokerho-37:n vieraana. Ottelu päättyi kotijoukkueen selvään 4 - 0 voittoon. Otteluraporttia luvassa myöhemmin. Käy tarkistamassa melkein lopullinen sarjataulukko junioreiden sivulta.

03.09.2007 KuPS/etelä pelin otteluraportti päivitetty sivustolle

Lauantaisen voitto-ottelun KuPS/etelää vastaan otteluraportti on lisätty junioreiden sivulle. Suora linkki juttuun tässä.

02.09.2007 Junnuille toinen voitto KuPS/etelää vastaan

C-14 juniorit kohtasivat uudelleen jo kevään perussarjassa vastaan tulleen KuPS/etelä joukkueen. Tälläkin kertaa ToPSin pistesarake kasvoi kolmella pisteellä kun ottelun lopputuloksena oli tiukka 4-3 voitto. Puoliajalla ottelu oli lukemissa 2-1. Tarkempaa juttua tulossa myöhemmin. Syksyn perussarjan viimeisessä ottelussa ToPS kohtaa 8.9 PK-37n Iisalmessa. Sarjataulukko päivitetty junioreiden sivuille.

27.8.2007 Galleriassa kuvia edellisestä ottelusta

Kuvagalleriaan lisätty reilut 60 kuvaa N-PH ottelusta. Käy katsomassa kuvat täältä. Sarjataulukko päivitetty ToPSin osalta 18 pelatun ottelun jälkeen.

25.8.2007 N-PH:n tehokas alku ratkaisi ottelun

Edustusjoukkue kohtasi lauantai-iltana Onkamossa N-PH:n Nilsiästä. Nilsäläisten tehokas alku ratkaisi koko ottelun kun vastustaja teki ensimmäisen jakson alkupuoliskolla nopeaan tahtiin kolme maalia. Ottelun lopputulos oli lopulta vierailijoiden 5 - 1 voitto. Kotijoukkueesta maalinteossa onnistui Mika Piiroinen. Otteluraportti luettavissa edustuksen sivuilla.

23.8.2007 Sarjakärki Riverball/2 selkeästi ToPSia parempi

Sarjakärki Riverball/2 nujersi hyvin taistelleen ToPSin Utran tekonurmella keskiviikko-iltana. Loppulukemat ottelussa olivat 5 -1. Tauolla peli oli jo lukemissa 3-0. Otteluselostusta luettavissa jo Riverballin kotisivuilla uutiset -linkissä. Joukkueenjohtajan mietteet ottelusta tulossa.

22.8.2007 RautU selkeästi parempi sunnuntai-illan ottelussa (galleriassa kuvia ottelusta)

RautU opetti edustusjoukkueelle Onkamon nurmella miten jalkapallossa tehdään maaleja. Ottelu päättyi vierasjoukkueen selvään 3 - 8 voittoon. Puoliajalla vettä nautittiin aikalailla puolet pienemmissä lukemissa. Ottelu oli ensimmäsen puoliajan jälkeen lukemissa 1 -4. Tarkempaa raporttia tästä ja edellisestä LiPa ottelusta tulossa. Kuvagalleriassa 34 kuvaa ottelusta sekä uusi joukkuekuva edustusjoukkueesta

15.8.2007 LiPa 3-0 parempi rästi-ottelussa

Edustusjoukkueen keskiviikkoinen vierailu Kuopion Väinölänniemelle tuotti 3-0 tappion Liitosalueen Pallolle. Tarkemmat tiedot ottelusta tulossa myöhemmin.

14.8.2007 Edustusjoukkueelle tappio tennsilukemin Toivalassa

Edustusjoukkueen synkät vierasottelut saivat jatkoa sunnuntaina Toivalassa kun vastaan asettunut ToU päihitti ToPSin lukemin 6-0. Lue lyhyt raportti täältä ja tarkista sarjatilanne edustusjoukkueen sivuilta.

14.8.2007 Nilsiän juniorit 4-0 parempia

Maanantai-iltana Kankaisen hyväkuntoisella kentällä pelatussa perussarjan toisessa ottelussa kotijoukkue N-PH oli selkeästi 4-0 parempi. Tauolla ottelu oli vielä lukemissa 1-0. Lue otteluraportti tästä.

10.08.2007 ToPS - ToU otteluraportti lisätty

Syksyn perussarjan avausottelun otteluraportti on junioreiden sivuilla. Käy lukemassa ottelun tapahtumat tästä.

8.8.2007 Syksyn perussarjan avaus tuotti riemukkaan 2 -1 kotivoiton (galleriassa kuvia ottelusta)

Juniorit avasivat syksyn perussarjan helteisessä säässä keskiviikko-iltana Onkamon nurmella. Vastaan asettui ToU Toivalasta. Kotijoukkueen maalit viimeistelivät Henrik Mustonen ja Joonas Eklund. Otteluselostusta tulossa myöhemmin viikolla.

Uudet peliasut junioreille!

Ennen ottelua joukkueelle luovutettiin uudet peliasut. Peliasut luovutti Kiteen Seudun Osuuspankista pankinjohtaja Kaija Hämäläinen. Kuvagalleriassa kuva luovutustilaisuudesta. Käy katsomassa myös muut (13 kpl) kuvat itse ottelusta.

8.8.2007 Oldboyssien sarja-avaus tuotti 4-2 tappio Outokummussa.

Tänä vuonna harrastesarjaan osallistuva oldboys -joukkue avasi kauden todella helteisessä säässä hyväkuntoisella Outokummun vanhalla kentällä. Vastassa oli OuPa ja lopputulos kotijoukkeelle 4 -2. Puoliajalla vettä nautittiin kuitenkin ToPSin 0 - 1 johdossa. ToPSin maaleista vastasivat Jari Pippola ja Mika Puustinen. Joukkueen seuraava turnaus on elokuussa Juuassa, ottelupäivää ei vielä kuitenkaan ole sovittu.

8.8.2007 Edustusjoukkueelle kolmen maalin kotitappio. ToPS-90 - SawU 2-5.

SawU oli sunnuntaina 5.8.2007 pelatussa ottelussa liian hyvä joukkue edustusjoukkueelle. Jo ensimmäisen jakson 0 - 3 lukemat ratkaisivat pelin, vaikka kotijoukkue vielä kipusikin maalin päähän, ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Otteluselostus löytyy edustus -> otteluraportit sivulta.

4.8.2007 Junioreiden kevään perussarjan tilastot lisätty

Kevään perussarjan maalintekijät ja sekä muut tilastot on naputeltu Juniorit -sivulle. Suoraan tilastoihin pääset tästä.

4.8.2007 Tilastot ja sarjataulukot päivitetty

Edustusjoukkueen sarjataulukko ja tilastot on päivitetty. Käy katsomassa tilastot edustusjoukkueen sivuilta.

1.8.2007 Otteluraportti KuKi - ToPS-90

Otteluraportti lisätty edustusjoukkueen sivuille. Suora linkki tässä.

29.7.2007 KuKi - ToPS-90 4 - 0

Edustusjoukkueen pelit jatkuivat sunnuntai-iltana sarjan kärkikastiin kuuluvan KuKin vieraana. Tuliaisina oli nolla pistettä kun tappiolukemat kirjailtiin numeroin 4 - 0. Tarkempaa raporttia tulossa viikolla.

23.7.2007 Lentopallon 2006 sarjataulukko päivitetty

Viime kauden (2006-2007 maakuntasarja) sarjataulukko on päivitetty lopulliseen kuosiin. Miesten sijoitukseksi tuli 6. sija. Tästä taulukkosivulle.

23.7.2007 ToPS-LiPa otteluraportti

Edellisen ottelun otteluraportti on lisätty sivuille. Käy lukemassa juttu täältä.

22.7.2007 Edustusjoukkueelle pitkästä aikaa voitto!

Edustusjoukkue aloitti syyskauden riemukkaasti sunnuntaina Onkamon nurmella. Vierailija LiPa kaatui maalein 3-2. Kotijoukkueen maalit merkattiin Pekka Sorville (2) ja Vladi Bushmanoville.

19.7.2007 Junioreiden syksyn perussarjan otteluohjelma julkaistu

Syksyn perussarjan ottelu-ohjelma on luettavissa Resultcoden sivuilta. Ohjelman mukaan ToPSin pelit alkavat keskiviikkona 8.8 kotiottelulla ToU (Toivala) vastaan. Suora linkki koko ottelu-ohjelmaan on tässä.

7.7.2007 Potsipiitsin voitto tohmajärvelle

Ensimmäistä kertaa potsipäivien aikaan järjestetyn potsibiitsi -turnauksen voitto jäi tohmajärvelle kun BeachBombers joukkue voitti loppuottelussa kiteeläisen Team Nissisen eräluvuin 2-1. Ottelupisteet olivat 2-15,16-14 ja 15-10. Voittajajoukkeessa pelasivat Kari Jeskanen, Kari M. Martikainen ja Heikki Törrönen. Team Nissisen pelaajat olivat Tapio Nissinen, Hannu Barck ja Jarno Tolvanen.

Turnaukseen osallistui mukavasti (6) joukkueita ja ottelut saatiin vietyä läpi kohtuullisen hyvässä säässä, ukkosen pysytellessä koko iltapäivän poissa kentän alueelta. Alkulohkojen jälkeen pelattiin semifinaalit, joissa olivat vielä mukana Team Leinonen ja Keikonkankaan Volley, mutta heidän kohtalokseen tuli kolmas sija hävittyään semifinaali ottelunsa. Loppuottelussa Team Nissinen voitti ensimmäisen erän näytöstyyliin, mutta BeachBombers voitti kaksi seuraavaa tasaisempaa erää ja pääsi näin juhlimaan ensimmäisen potsipiitsin voittoa.

28.6.2007 Edustusjoukkueen otteluraportteja päivitetty

Edustusjoukkueen otteluraportteja on nyt päivitetty. Käy lukemassa jutut ToPS-Riverball/2, ToPS-JuPS ja Raiku-ToPS otteluista täältä.

21.6.2007 Potsipiitsiä Potsipäivillä

Piitsipotsit järjestää la 7.7.2007 klo 14.00 alkaen piitsiturnauksen tohmajärven liikuntahallin piitisillä. Potsipiitsissä on vain yksi sarja, johon kaikki 2-3 henkiset mies-, nais- ja sekajoukkueet voivat osallistua.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut:
Terho Honkanen 0400 511 757 tai
terho.honkanen@kolumbus.fi

21.6.2007 ToPSille niukka tappio Rautavaaralla. Raiku - ToPS-90 3-2

Edustusjoukkueen tappiot IV-divisoonassa saivat jatkoa keskiviikko iltana Rautavaaralla. Raiku oli lopulta 3-2 parempi ottelussa. Tarkempaa selostusta täällä.

19.6.2007 Juniorit maalin päähän valiosarjapaikasta. ToPS-90 - KuPS/Keskusta 1-2 (0-2)

KUPS voittoon Onkamon thrillerissä!

Kuopion Palloseuran Cn14 juniorit ottivat 1-2 vierasvoiton TOPSista Sunnuntaina 17.6 pelatussa jalkapallo-ottelussa. Peli pelattiin Onkamon kentällä. Puoliaikatulos oli 0-2. Lue koko juttu täältä.

19.6.2007 Edustusjoukkueen tappiot jatkuvat

Edustusjoukkueen tappiolliset otteet jatkuvat. Nilsiässä vieraillut ToPS sai tyytyä tylyihin 11-0 lukemiin. Pelaajia ei taaskaan liikaa ollut matkassa ja luokkaantumiset vielä vähensivät entisestään joukkuetta. Lue juttu täältä.

10.6.2007 Junnuille murskavoitto Kuopiossa: KuPS/etelä - ToPS-90 0-6

TOPS-90 Cn14 juniorit voittivat Kuopion Palloseuran maalein 0-6 ikäluokkansa jalkapallon sarjaottelussa sunnuntaina Kuopiossa. Peli pelattiin Kuopion Magnum Areenalla. Puoliaikatulos oli 0-3. TOPS  lähti peliin erittäin kurinalaisesti ja syötöt menivät varmasti omille pelaajille. Pelin pysyessä TOPSin kontrollissa painopiste pysyikin kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. Maalinteon aloitti Mikko Kakkonen joka laukoi pallon maaliin n.15 metristä. Peliä oli pelattu 7 minuuttia. Hienon jättösyötön maaliin antoi Jere Salonen. TOPS johti 0-1. Sama mies jatkoi maalintekoa 16. minuutilla ampumalla n. 20 metristä vastapallon tarkasti poikkipuun alle. Lukemat TOPSille 0-2. Vielä ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla Joonas Eklund vei TOPSin jo 0-3 johtoon. Eetu Kojo antoi vasemmalta hyvän syötön maalille josta Joonas ohjasi pallon jalallaan suoraan ilmasta  maaliin.

Toinen puoliaika ehti vanhentua vain minuutin kun Joonas Eklund teki toisen maalinsa ottelussa. Hän laukoi kovaa ja tarkasti rangaistusalueen rajalta pallon maaliin. Peli oli 0-4. Vieläkään TOPSin maalinälkä ei ollut tyydytetty vaan Mikko Makkonen jatkoi maalintekoa 41. minuutilla. Nopea ja tarkka laukaus vasempaan alanurkkaan vei TOPSin jo 0-5 johtoon. Eetu Pirinen teki pelin loppunumeroiksi 0-6 kun peliä oli pelattu 60 minuuttia. Hän pelasi muutenkin upean ottelun keskuspuolustuksessa halliten ilmatilaa oman maalin edustalla ja katkomalla vastustajan pitkät syötöt varmasti keskikentän takana. Myös elohopeamainen Janne Pennanen loisti laitapuolustajan tontilla. Mikko Kakkonen oli myös hyvä keskikentällä. Koko joukkueen peli oli kesän parasta, liekö johtunut hyvistä puitteista ja hyväkuntoisesta tekonurmialustasta. Tällaisissa olosuhteissa kelpaa pelata.

10.6.2007 Edustusjoukkueen tappiot jatkuivat. JuPS parempi lukemin 0-3.

Edustusjoukkueen hieman nihkeät otteet IV-divisioonassa jatkuivat sunnuntai-iltana Onkamossa. Kahden palloseuran ottelussa voitto meni tällä kertaa Juukaan. Lopputulos on selvä 0-3 tappio. Lisää ottelusta alkuviikolla.

10.6.2007 Junnuille murskavoitto Kuopiossa: KuPS/etelä - ToPS-90 0-6

TOPS-90 Cn14 juniorit voittivat Kuopion Palloseuran maalein 0-6 ikäluokkansa jalkapallon sarjaottelussa sunnuntaina Kuopiossa. Peli pelattiin Kuopion Magnum Areenalla. Puoliaikatulos oli 0-3. TOPS  lähti peliin erittäin kurinalaisesti ja syötöt menivät varmasti omille pelaajille. Pelin pysyessä TOPSin kontrollissa painopiste pysyikin kotijoukkueen kenttäpuoliskolla. Maalinteon aloitti Mikko Kakkonen joka laukoi pallon maaliin n.15 metristä. Peliä oli pelattu 7 minuuttia. Hienon jättösyötön maaliin antoi Jere Salonen. TOPS johti 0-1. Sama mies jatkoi maalintekoa 16. minuutilla ampumalla n. 20 metristä vastapallon tarkasti poikkipuun alle. Lukemat TOPSille 0-2. Vielä ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla Joonas Eklund vei TOPSin jo 0-3 johtoon. Eetu Kojo antoi vasemmalta hyvän syötön maalille josta Joonas ohjasi pallon jalallaan suoraan ilmasta  maaliin.

Toinen puoliaika ehti vanhentua vain minuutin kun Joonas Eklund teki toisen maalinsa ottelussa. Hän laukoi kovaa ja tarkasti rangaistusalueen rajalta pallon maaliin. Peli oli 0-4. Vieläkään TOPSin maalinälkä ei ollut tyydytetty vaan Mikko Makkonen jatkoi maalintekoa 41. minuutilla. Nopea ja tarkka laukaus vasempaan alanurkkaan vei TOPSin jo 0-5 johtoon. Eetu Pirinen teki pelin loppunumeroiksi 0-6 kun peliä oli pelattu 60 minuuttia. Hän pelasi muutenkin upean ottelun keskuspuolustuksessa halliten ilmatilaa oman maalin edustalla ja katkomalla vastustajan pitkät syötöt varmasti keskikentän takana. Myös elohopeamainen Janne Pennanen loisti laitapuolustajan tontilla. Mikko Kakkonen oli myös hyvä keskikentällä. Koko joukkueen peli oli kesän parasta, liekö johtunut hyvistä puitteista ja hyväkuntoisesta tekonurmialustasta. Tälläisissä olosuhteissa kelpaa pelata.

9.6.2007 Edustusjoukkueelle kaksi tappiota

Edustusjoukkueen pelit jatkuivat kahdella tappiolla viime viikolla. Sunnuntaina 3.6 RautU päihititti ToPSin lukemin 3-0 ja keskiviikkona paikallisottelussa Onkamossa ToPS hävisi joensuulaiselle Riverballille lukemin 2-6. ToPSin maalintekijänä kunnostautui Juhana Sallinen. Rautavaaran selostus luettavissa täältä.

9.6.2007 Edustusjoukkueen ottelut: RautU - ToPS-90 3-0 (0-0)

RautUn ja ToPSin tasaväkinen 4-divisioonan jalkapallopeli pelattiin 03.06.07 helteisen sään vallitessa kotijoukkueen hiekkakentällä Rautalammilla saakkai. Peli alkoi tohmajärveläisten pienoisessa hallinnassa ja noin 10 min kohdalla Tohmajärveläiset saivatkin rangaistuspotkun. Tohmajärveläisen pelaajan ampuman pallon RautUn maalivahti sai vain valitettavasti kiinni. Ensimmäisen jakso jälkeen tauollle mentiin lukemissa 0-0.

Toisella jaksolla vastustajan parempi liike alkoi pikku hiljaa tuottaa tulosta, RautUn saadessa keskikentän haltuunsa. Ensimmäinen maali syntyi kun keskikentältä lähtenyt lähes täydellinen veto yllätti tohmajärveläisten maalivahdin. Vähän ajan kuluttua tohmajärveläispelaaja joutui rikkomaan vastustajan pelaajaa aivan rangaistusalueen ulkopuolella. Ensimmäisen kovan, muurin ohittaneen laukauksen tohmajärveläisten maalivahti sai torjuttua eteensä, mutta jatkopalloa ei enää. Viimeinen maali tuli vastautajan päästessä yksin läpiajoon keskikentältä ja näin pelin lopputulos oli 3-0 kotijoukkueelle.

1.6.2007 C-14 ottelut: TOPS-90 Cn-14 voittoon Lehmossa

TOPS-90 Cn-14 junnut palasivat voittokantaan Lehmossa 31.05 pelatussa ikäluokan jalkapallo sarjaottelussa. Ottelu alkoi kotijoukkue Lehmon Pallon hallinnalla. TOPS pääsi kuitenkin pikkuhiljaa peliin mukaan ja menikin 0-1 johtoon kun Pekka Kinnunen antoi tarkan kulmapotkun ja Eetu Pirinen puski pallon hallitusti Lehmon maaliin. Maali oli hienoa katsottavaa ja näki että kuviota oli taidettu harjoitella muutamia kertoja. TOPS jatkoi maalintekoa kun Jere Salonen oli oikessa paikassa oikeaan aikaan ja laukoi maalivahdista kimmonneen pallon varmasti maaliin. Seuraavan maalin teki kotijoukkue ja tilanne oli 1-2. Tämä maali aiheutti pientä polemiikkia vierasjoukkueen ja heidän kannnattajiensa puolelta. Näytti että pallo ei olisi ylittänyt kokonaan maaliviivaa. Tuomari hyväksyi maalin ja asia oli sillä selvä. Ensimmäisen puoliskon loppupuolella Mikko Kakkonen otti haltuunsa vastustajan purkuyrityksen ja laukaus upposi maaliin maalivahdin kautta. TOPS johti 1-3 .Tämä oli myös puoliaikatulos. Toisella puoliajalla LehPa onnistui maalinteossa kerran mutta TOPS vei pisteet maalein 2-3. Myös TOPSilla oli paikkoja lisäosumiin mutta tolppaa lähemmäs maalia ei päästy. TOPSin parhaimmistoa olivat maalivahti Mikko Makkonen ja keskikentän Pekka Kinnunen

29.5.2007 C-14 ottelut: ToPS-90 - NP-H 2-8 (1-5)

TOPS-90 Cn-14 junnut pelasivat kauden ensimmäisen kotipelinsä Onkamossa 26.05. Vastustajaksi asettui NP-H Nilsiästä.Ennen peliä kotijoukkue koki harmittavan takaiskun kun aamun testissä selvisi että joukkueen maalivahti ei pysty pelaamaan ottelussa jalkavamman takia. Toinen maalivahtimme oli jo aiemmin loukannut kätensä eikä ollut myöskään pelikunnossa. Mutta tätähän se urheilu joskus on ja ei auttanut kuin ottaa kenttäpelaaja maalin suulle. Aivan ottelun alussa TOPSilla oli hyvä maalipaikka mutta maali jäi syntymättä. Tästä tilanteesta saatu maali olisi ehkä muuttanut ottelun luonnetta. Jatkossa vieraat onnistuivat maalinteossa kovalla teholla ja ottelun lopputulos 2-8 vieraille. TOPSin maalit tekivät Joonas Eklund ja Pekka Kinnunen. Puoliaikatulos oli 1-5. Loukkaantumiset laskivat pelaajien pelihuumoria vaikka asia yritettiin painaa taka-alalle. Vaikka vieraat ansaitsivat voittonsa on todettava että peli olisi ollut täysin voitettavissa toisessa tilanteessa. Mutta jos ja jos, turhaa jossittelua. Torstaina uutta matoa koukkuun Lehmossa.

29.5.2007 Edustusjoukkueen ottelut: ToPS-90 - ToU 4-2 (2-1)

ToPSin ja Toivolan urheilijoiden 4-divisioonan pelistä la 27.05 muodostui tiukka vääntö. Pelin ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä, jossa tilanteita syntyi kumpaankin päähän. Vastustaja sai paikkoja viljelemällä pitkiä palloja tohmajärveläisten puolustuspäähän. Nämä pallon saatiin purettua suhteellisen hyvin. Yksi virhe kuitenkin sattui ja vastustaja rankaisi heti maalilla. Topsin Pekka Sorvi sai tehtyä kuitenkin kaksi maalia ensimmäisen jakson aikana ja tauolle lähdettiin tohmajärveläisten 2-1 johdossa.

Toinen jakso jatkui myös tasaisena. Hyvässä pelivireessä oleva Sorvi teki kolmannen maalin ja tilanne oli 3-1. Mika Piiroisen loukkaantuminen ja tohmajärveläisten keskikentän väsyminen aiheuttivat kuitenkin sen, että vastustajat saivat yhä enemmän vaarallisia tilanteita. Lopulta Toivolan urheilijat saivatkin kavennusmaalin aikaiseksi. Onneksi viimeisen ja vapauttavan maalin tohmajärveläisille teki nopeajalkainen Jarno Nousiainen ja Tops vei pisteet lopulta numeroin 4-2

29.5.2007 Edustusjoukkueen ottelut: SawU - ToPS-90 11-0

19.05 la ToPS-90 meni SawUn vieraaksi Kuopioon junioripitoisella ryhmällä ja vielä vajaalukuisena. Itse pelistä ei jäänyt tietenkään mitään positiivisia muistoja sawun voittaessa pelin 11-0. Ainut lohduttava tieto oli se että neljä avauskokoonpanon miestä ei päässyt mukaan, eli numerot olisivat olleet tietenkin hieman toisenlaiset. Joskin aina yleensä noin neljä miestä ei pääse mukaan. Tästä pelistä ei sen enempää kommentoitavaa.

29.5.2007 Edustusjoukkueen ottelut: ToPS-90 - KuKi 1-5 (0-1)

Topsin ja KuKin välinen 4-divisioonan avausottelu pelattiin Onkamossa 13.05. Vieraat saivat maalin aikaan ensimmäisen jakson puolivälissä. Vieraiden painostus jatkui, mutta pikkuhiljaa myös Tops alkoi saada maalipaikkoja ja loikin vaarallisimpia tilanteita, mutta ilman tulosta ja tauolle lähdettiin KuKin maalin johdossa.

Toisen jakson alussa KuKi sai maalin heti alkuun ja tohmajärveläisten ote alkoi kirvota pikkuhiljaa. Kavennus maalin tohmajärveläisille teki Pekka Sorvi, mutta kiri oli liian myöhäistä ja vastustaja kurkimäki vei täydet pisteet numeroin 1-5.

24.4.2007 Valmentajan mietteet ETK:n turnauksesta

Edustusjoukkueen valmentaja Tero Kinnunen selostaa joukkueen menestystä ETK:n turnauksessa. Lue tarinat täältä.

28.4.2007 Keski-karjalan mestaruus lentopallossa Kiteelle

Jo muutaman vuoden ajan perinteisesti näin keväällä pelattu lentopallon keski-karjalan mestaruusturnaus keräsi tänä vuonna kolme joukkuetta kamppailemaan tittlelistä. Kitee, Toh3majärvi ja Tuupovaara ottelivat yksinkertaisen sarjan ja tulokset olivat seuraavat:

ToPS-90 - TuuU 3-1 (25-13,21-25,25-14,25-9)
TuuU - KiU 0-3 (15-25,10-25,21-25)
KiU - ToPS-90 3-1 (25-22,25-11,23-25,25-13)

Turnauksen mestariksi pelasi siis jälleen edellisvuoden tapaan Kitee, toiseksi sijoittui Tohmajärvi ja kolmanneksi Tuupovaara.

ToPSin osalta pelit sujuivat kohtuullisesti. Tuupovaara kukistettiin rutiinilla vaikka yksi erä häviittiinkin. Kiteen kanssa sen sijaan paukut olivat jo varsinkin viimeisessä erässä loppu, joten tulos oli odotettu. Kiteeltä napattu erävoitto kuitenkin oli positiivista, olihan se ensimmäinen tämän vuoden sarjaotteluissa.

Tämän turnauksen jälkeen ToPSin lentopalloilijat siirtyvät ulkosalle beachvolleyn pariin, heti kun kelit vaan antavat myöten. Siihen saakka jatketaan pelailua liikuntahallilla normaalisti torstaisin.

16.4.2007 Harjoitusottelujen tulokset

Edustusjoukkue kävi eilen sunnuntaina pelaamassa neljä harjoitusottelua. Tuloksena neljä voittoa. Otteluiden tulokset tässä:

Hurtat - ToPS-90 0 - 2
AC Barca - ToPS-90 1 - 3
ToPS-90 - NiemU 3 - 1
ToPS-90 - JoPS B-jun 2 - 0

Tarkempaa selostusta otteluista tulossa alkuviikon aikana.

11.4.2007 Lentopallon kuntaturnaus

Perinteinen kuntaturnaus lentopallossa on jälkeen lähestymässä. Turnauspäivää vielä sovitaan, mutta näillä näkymin lentopalloa pelaillaan keväisissä tunnelmissa lauantaina 21.4.2007 Tohmajärven liikuntahallilla. Viime vuonnahan kävi näin. Kuviakin turnauksesta löytyy kuvagalleriasta.

11.4.2007 Edustusjoukkue ETK Pallopuntarin turnauksessa 15.4

Edustusjoukkue osallistuu Erotuomarikerho Pallopuntarin järjestämään harjoitusturnaukseen tulevana sunnuntaina. Ottelut pelataan Joensuussa Koillispuiston tekonurmella ja ToPSin pelit ovat seuraavasti:

klo 9:45 Hurtat - ToPS-90
klo 12:00 AC Barca - ToPS-90
klo 13:30 ToPS-90 - NiemU
klo 15:00 ToPS-90 - JoPS- b-juniorit

10.4.2007 Otteluohjelmat

Edustusjoukkueen osalta on siirrytty kauteen 2007. Joukkueen otteluohjelmat yms. on lisätty sivuille ja kausi 2006 on siirretty "Historia & Tilastot" -sivulle. Otteluohjelmaan pääset tästä.

Edustusjoukkueen esittelyt ja muuta infoa joukkueesta on tulossa hieman myöhemmin keväällä. Joukkuehan aloittaa ottelunsa 5.5 Kuopiossa Magnum Areenalla paikallista LiPaa vastaan.

10.4.2007 Goool verkkolehdessä juttua ToPSin junnuista

ToPsin junnuista on juttua uudessa Goool -verkkolehdessä. Lehden läydät osoitteesta http://www.goool.fi. Varsinainen juttu on PDF-tiedoston sivulla 12. Suora linkki tiedostoon on tässä.

10.4.2007 Otteluohjelmat

Junioreiden otteluohjelmat yms. kevään perussarjaan on lisätty juniorit sivuille. Otteluohjelma löytyy tästä. Kausi 2006 löytyy Juniorit -sivuilta.

Cn14 -junioreiden urakka alkaa torstaina 17.5. Toivalassa. Vastaan asettuu Toivalan Urheiljat eli ToU. Ottelutiedot luvassa siis reilun kuukauden kuluttua.

10.4.2007 Edustusjoukkueen otteluohjelmat

Edustusjoukkueen osalta on siirrytty kauteen 2007. Joukkueen otteluohjelma on lisätty sivuille ja kausi 2006 on siirretty "Historia & Tilastot" -sivulle. Otteluohjelmaan pääset tästä.

Edustusjoukkueen esittelyt ja muuta infoa joukkueesta on tulossa hieman myöhemmin keväällä. Joukkuehan aloittaa ottelunsa 5.5 Kuopiossa Magnum Areenalla paikallista LiPaa vastaan.

10.4.2007 Goool verkkolehdessä juttua ToPSin junnuista

ToPsin junnuista on juttua uudessa Goool -verkkolehdessä. Lehden löydät osoitteesta http://www.goool.fi. Varsinainen juttu on PDF-tiedoston sivulla 12. Suora linkki tiedostoon on tässä.

4.3.2007 Lentopallomiehet rästipelissä

Seuran lentopalloilijat kävivät sunnuntaina Liperissä pelaamassa kauden toiseksi viimeisen sarjapelin. Kyseessä oli viimeisestä turnauksesta väliin jäänyt ottelu Liperin Keloa vastaan. Ottelu päättyi ToPSin selvään 3-1 voittoon. Eräpisteet ottelussa olivat 25-18,23-25,25-15 ja 25-19. Päivitetty sarjataulukko täältä.

15.3.2007 www-sivujen päivitys jatkuu!

Muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen webmaster herää kevääseen ja www-sivujen päivitys alkaa uudelleen. Talvikauden aikana toimintaa ovat jatkaneet lentopallomiehet, joiden ottelutulokset ja sarjataulukko on nyt päivitetty.

Muutoin www-sivuille on päivitetty seuran uudet yhteystiedot sekä arkistoitu viime vuoden uutisia. Vuoden 2006 tulokset arkistoidaan Historia & Tilastot osioon kevään aikana.

Kevään aikana päivitetään myös jalkapallon osalta sivustoa.