|
Otteluraportit 2008-2009 21.3.2009 Lentopalloilijoiden kausi päätökseen Maakuntasarjan lentopalloilijat saivat kauden 2008-2009 pakettiin lauantaina Joensuussa, kun joukkue pelasi kauden viimeisen turnauksen Rantakylän koululla. Vastassa oli Liperin Kelon ja Mutalan Riennon miehistöt. Tällä kertaa yhteensattumien vuoksi vain viidellä pelaajalla matkassa ollut ToPS ei antanut pelaajavajeen häiritä pelaamista vaan voitti molemmat pelit suoraan 3 - 0 erin. Näin ollen kauden saldona koko sarjassa oli 11 voittoa ja 7 tappiota. Noilla lukemilla joukkue otti sarjan kolmannen sijan. Aamun ensimmäisessä ottelussa ToPS kohtasi Liperin Kelon ja ottelu alkoikin kovin tasaisissa merkeissä ensimmäisessä erässä. Erää mentiin Kelon muutaman pisteen johdossa aina lukemiin 10 - 12 saakka, jonka jälkeen ToPS sai oman pelinsä kuntoon ja eteni riemukkaasti selvään 25 - 13 erävoittoon. Toinen ja kolmas erä alkoivat vastustajan kannalta kovin murheellisesti ToPSin repäistessä jo reilut erot molempien erien alkuun. Toisen erän alussa Pekka Pirhonen syötti omalla vuorollaan taululle pisteet 9 - 0, joten loppuerä vaan pelailtiin päätöspisteisiin 25-11. Kolmannessa erässä ToPS oli vieläkin ylivoimaisempi ja voitti erän pistein 25-10. Näin ollen koko ottelu ToPSille suoraan 3 - 0 (25-13,25-11,25-9). Pienen tauon jälkeen vastaan asettuivat Mutalan Riennon juniorit, jotka antoivat aamun ensimmäiseen otteluun verrattuna jo hieman kovemman vastuksen. Tällä kertaa ToPS hallitsi jokaista erää alusta saakka, ainoastaan toisen erän loppuun osunut hieman huonompi hetki antoi MuRille hetkeksi mahdollisuuden viedä erä itselleen, sen tässä kuitenkaan onnistumatta. ToPS voitti ottelun lopulta suoraan 3 - 0 (25-17,25-23,25-9). Rantakylässä matkassa olivat tällä kertaa Pekka Pirhonen, Arto Maaranen, Mika Vatanen, Panu Pelkonen ja Heikki Törrönen. Kausi saatiin siis näin ToPSin osalta päätökseen
ja tuloksena oli 11 voittoa ja 7 seitsemän tappiota sekä sarjan
kolmas sija. Tähän sijoitukseen pitää olla tyytyväinen
vaikka muutamassa hävityssä ottelussa oli mahdollisuuksia voittoon
ja sitä kautta parempaan sijoitukseen sarjassa. Sarjan voiton vei
LentisLupaukset (Joensuu) ja toiseksi sijoittui Outokummun Partio. Lentopallosivuilla
sekä sarjataulukko 2008-2009 sekä ottelutulokset (ToPS/ kaikki
tulokset). 21.2.2009 Taistelumielellä Liperistä voitto ja tappio lentopallomiehille ToPSin lentopallomiehistö jatkoi maakuntasarjan pelaamista kauden toiseksi viimeisessä turnauksessa lauantaina aamutuimaan Liperin yläasteella. Pienessä ja matalahkossa salissa kohdattiin kovasti samoista sarjasijoituksista taistelevat Outokummun Partio ja Liperi Volley. Outokummusta ToPS ottikin selvän 3-0 voiton, mutta Liperi Volley oli tiukan ja tasaisen taiston jälkeen niukasti 3-2 parempi. Aikainen aamuherätys ei ollut vaikuttanut ToPSin miehistöön kun vastaan asettui Outokummun Partio. Aiemmin tällä kaudella Partio oli nujertanut ToPSin kaksi kertaa, joten ainakin ToPSilla otteluun oli mukavasti panosta. Ottelu eteni koko ajan ToPSin lievässä hallinnassa, tosin muutaman kerran vastustaja päästettiin turhaan liiankin lähelle lähinnä omien turhien virheiden takia. Ensimmäisessä ja toisessa erässä Partio sai kerättyä 18 pistettä, kolmannessa ToPS antoi niitä vastustajalle enää 15. Vajaan tunnin pelaamisen jälkeen siis taululla olivat ToPSin 3 - 0 (25-18,25-18,25-15) voittolukemat. Totuttuun tapaan heti ensimmäisen pelin jälkeen pistettiin verkkarit syrjään ja kohdattiin turnauksen toinen joukkue. Liperi Volleyn kanssa kauden edellisistä kohtaamisista molemmilla oli yksi voitto, joten kovin tasaisista lähtökohdista otteluun päästiin lähtemään. Tasainen ottelusta tulikin, sen venyessä aina viidenteen erään saakka. Ensimmäiset neljä erää voitettiin tasatahtiin Liperin viedessä ensimmäisen ja kolmannen selvästi, ToPSin voittaessa toisen ja neljännen jatkopalloilla. Viidettä erää tahkottiin sitten tasatahtiin aina 13-13 lukemiin saakka, jonka jälkeen Liperi vei ratkaisevat kaksi pistettä tiukan taistelun jälkeen. Tosin toinen näistä palloista jäi hieman harmittamaan, pallon tullessa ToPSin kenttään verkkoantennin väärältä puolelta. Liperille kuitenkin ansaittu voitto kaikesta huolimatta pistein 3 - 2 (25-19,24-26,25-14,25-27,15-13). Mukaan Liperiin oli tällä kertaa saatu Terho Honkanen, Jari Vlasoff, Pekka Pirhonen, Mika Vatanen, Panu Pelkonen, Kari Haverinen ja Heikki Törrönen. Koko joukkue taisteli hienosti läpi turnauksen, joten ei liene syytä mainita ketään erikseen. Tasainen ja hyvä suoritus koko joukkueelta, eikä toisen ottelun tappiokaan jäänyt harmittamaan. Tosin nähtiinhän jälkimmäisessä ottelussa myös kauden ensimmäinen varoitus kun Jari Vlasoff kommentoi liian äänekkäästi omaa pelaamistaan. ToPSin osalta maakuntasarja pelataan päätökseen vasta kuukauden päästä kun kauden viimeisessä turnauksessa Joensuussa kohdataan Liperin Kelo ja Mutalan Riento. Voittamalla molemmat ottelut ToPS taistelee vielä sijoituksesta kolmen parhaan joukkoon. 7.2.2009 Lentismiehet tuuliajolla Joensuussa Maakuntasarjan lentopalloilijat jatkoivat urakointiaan lauantaina Joensuussa. Niinivaaran ala-asteella kohdattiin samat joukkueet kuin kaksi viikko aikaisemmikin. Tuolloinhan saaliina oli voitto ja tappio. Tällä kertaa tuliaisina oli kaksi reilua 3 - 0 tappiota. Hieman muuttuneet pelipaikat ja kovin pieni sali aiheuttivat ToPSille ongelmia läpi turnauksen. Aamun ensimmäinen ottelu meni ToPSin miehistöltä kovin alavireisesti pienessä salissa pelattaessa. VarPu sen sijaa oli liikeellä kovin uudistuneella joukkueella edellisiin kohtaamisiin verrattuna ja onnistuikin mainiosti. VarPu oli koko ottelun ajan hieman niskan päällä, pelaten järkevästi virheitä vältellen. ToPSin miehet sen sijaan tekivät vastustajan olosta kentällä kovin helppoa tekemällä helppoja virheitä jatkuvasti läpi ottelun. Hieman muuttuneet pelipaikat sekä muutaman tiukan pallon kääntyminen vastustajalle mursi kovin helposti joukkueen taistelutahdon. VarPu ottikin tärkeät sarjapisteet erälukemin 3 - 0 (25-21,25-17,25-17). Pienen tauon jälkeen vastaan asettui jälleen sarjajohtaja LeLu joka jatkoi tehokasta ja hienoa peliään myös ToPSia vastaan. Varsinkin ensimmäisessä erässä ToPS oli edellisen ottelun mainigeissa, häviten sen rumasti 11-25. Toiseen ja kolmanteen erään joukkue sai jo hieman yritystä, mutta paremmalleen ei tällä kertaa voinut mitään. LeLu jatkaa kohti maakuntasarjan mestaruutta puhtaalla 3 - 0 (25-11,25-18,25-18) voitolla. ToPS kohtasi molemmat vastustajat kauden aikana kolmesti. LeLu oli parempi otteluvoitoin 2-1, mutta VarPun ToPS voitti sarjassa kahdesti ja hävisi vain kerran. LeLun ainoa tappio koko kaudella on muuten tullut kauden avausturnauksessa juuri ToPSille. Mukana joensuussa oli Mika Susi, Mika Piiroinen, Terho Honkanen, Arto Maaranen, Jari Vlasoff ja Heikki Törrönen. ToPSin osalta pelit jatkuvat kahden viikon kuluttua Liperissä, jossa joukkue kohtaa sarjasijoituksien kannalta elintärkeissä otteluissa Outokummun Partion ja Liperi Volleyn. 25.1.2009 Tappio ja voitto tuomisina Enosta ToPSin osalta maakuntasarjan tammikuun kolmas turnaus pelattiin sunnuntaina Enon liikuntahallissa. ToPSin vastustajina oli sarjajohtaja LeLu sekä sarjassa ToPSin takana oleva VarPu. Sarjajohtaja LeLu kuittasi syksyn turnauksen tappionsa ToPSille ottamalla tällä kertaa 3-0 voiton. Iltapäivän toisessa ottelussa ToPS sen sijaan kukisti joensuulaisen VarPun erälukemin 3-1. Näin ollen ToPS säilytti hyvin otteen sarjan kärkipaikoille. Sarjajohtajan ominaisuudessa LeLu aloitti ensimmäisen erän murskaavasti ja johti sitä jo 10-0 ennen kuin ToPS pääsi jollain tavalla peliin mukaan. Loppuerä pelattiin tasaisissa merkeissä, mutta LeLu oli lopulta selkeästi parempi pistein 25-13. Toinen ja kolmas erä olivat ToPSin miehistöltä jo parempaa lentopalloilua, mutta LeLu oli terävämpi ja teki huomattavasti vähemmän helppoja virheitä, joihin ToPS sortui huomattavasti useammin. Näin LeLu kuittasi syksyisen tappionsa ToPSille korkojen kera voittamalla ottelun suoraan 3 - 0 (25-13,25-17,25-18). ToPS kaatui ottelussa lukemattomiin helppoihin virheisiin sekä jonkinlaiseen yliyrittämiseen. Normaaleja suorituksia nähtiin kentällä kovin vähän ottelun aikana. Toiseen otteluun ToPS lähti huomattavasti rennommin, joka toikin tulosta VarPun ollessa tällä kertaa se joukkue joka teki ottelussa enemmän virheitä. Ottelun kaksi ensimmäistä erää mentiin tasaisissa lukemissa, VarPun hienoisesti johtaessa molempia eriä muutaman pisteen erolla. Ensimmäisen VarPu voittikin 25-21, mutta toisessa erässä ToPS nousi hienosti takaa-ajajan roolista erävoittoon jatkopisteillä 26-24. VarPu johti toistakin erää jo 18-11, mutta ToPSin aikalisältä löytämät lääkkeet siivittivät joukkueen erävoittoon. Kolmas erä olikin sitten ToPSin hallintaa koko ajan, mutta muutamalla löysällä hyökkäyksellä VarPu pääsi vielä tasalukemiin 24-24. Kaksi peräkkäistä vastustajan virhettä käänsi erän ansaitusti ToPSille 26-24. Neljäs erä olikin tämän jälkeen enää muodollisuus, kun rennosti pelannut ToPS vältteli virheitä ja teki varmoista paikoista pisteet. Lopullisesti erä ratkesi Kari Haverisen melkein 10 pisteen syöttöputkeen, jota vastustaja ei saanut millään poikki. Erä ToPSille selkeästi 25-14 ja näin ollen koko ottelu 3 - 1 (21-25,26-24,26-24,25-14) Tällä kertaa matkaan oli lähtenyt Terho Honkanen, Arto Maaranen, Pekka Pirhonen, Mika Susi, Kari Haverinen, Panu Pelkonen ja Heikki Törrönen. Ensimmäisestä ottelusta puhtaita papereita ei liene syytä antaa kenellekään, mutta toisen ottelun hyvät otteet jättivät hyvän maun koko turnauksesta. Mika Susi ja Kari Haverinen kunnostautuivat syöttöviivan takana sekä Panu Pelkonen hyökkäysten päättäjänä. ToPS jatkaa maakuntasarjaa kahden viikon kuluttua Joensuussa, jolloin kohdataan sunnuntaiset vastustajat viimeisen kerran tällä kaudella. Ainakin LeLun kaatoon joukkue yrittää keksiä uusia kujeita, joita jo kotimatkalla bussissa hieman mietittiin. 17.1.2009 Lentopallomiehille kaksi 3-0 voittoa Joensuun turnauksesta ToPSin lentopallomiehet
jatkoivat hyviä otteitaan maakuntasarjan
turnauksessa lauantaina Joensuussa. Tuliaisina kotiin oli kaksi puhdasta
3 - 0 voittoa kun sekä Liperin Kelo että Mutalan Riento joutuivat
tunnustamaan ToPSin miehistön paremmakseen. Näin ollen ToPSin
saldo kauden kymmenestä ottelusta on 7 voittoa ja 3 tappiota ja
näillä ToPS on hyvin mukana maakuntasarjan kärkikahinoissa. Pienen tauon jälkeen verkon toiselle puolelle asettui Mutalan Riennon joukkue. Riennon junioripitoinen joukkue taisteli läpi ottelun loistavasti, mutta hävisi kokeneemmalle ToPSille lopulta suoraan 3 - 0 erin. Riento sai otteluun loistavan alun kun ToPSin pelihuumori ja -taidot olivat jääneet otteluiden väliselle tauolle. Riento johti ottelun ensimmäistä erää jo selvästi 10 - 2. Tästä ToPS kuitenkin hivuttautui piste kerrallaan lähemmäksi ja voitti erän jatkopalloilla 27-25. Riennolla oli erässä jo kaksi eräpalloakin, mutta nekin ToPS selvitti onnistuneesti. Toinen ja kolmas erä olivat tiukkaa taistelua ja etenivät tasaisena aivan erien loppuun saakka, mutta lopulta ToPS käänsi molemmat erä itselleen ja sitä kautta koko ottelun. Koko ottelu siis ToPSille 3 - 0 (27-25, 25-22,25-19). Tällä kertaa joukkue onnistui varsinkin syötön vastaanotossa, jolloin passari Terho Honkasella oli helppo työ pyörittää ToPSin hyökkäyspeliä monipuolisesti. Onnistuijina olisi helppo mainita koko joukkue, mutta varsinkin Arto Maarasen hyökkäyspeli sekä Mika Suden vastaanottopeli on syytä nostaa esille. Joukkueen kokoonpano tällä kertaa oli Terho Honkanen, Arto Maaranen, Mika Susi, Pekka Pirhonen, Juhani Kolehmainen, Jari Vlasoff ja Heikki Törrönen. Seuraavan kerran ToPS pelaa jo tulevana viikonloppuna Enossa, jolloin sarjan kärkitaistoissa kohdataan LeLu(Joensuu) ja VarPu (Joensuu) 11.1.2009 Lentopallosarja jatkui
kotiturnauksella 19.11.2008 Lentopallo - Maakuntasarja turnaus nro II Lentopallomiehet vierailivat sunnuntai-iltanan Outokummussa Partion järjestämässä maakuntasarjan toisessa turnauksessa. Kotiin tuomisina oli tällä kertaa vain 1 erävoitto. Avausottelussa kotijoukkue Partio näytti pelaamisen mallia ToPSille ja voitti ottelun suoraan 3-0. Erälukematkin olivat kotijoukueelle kovin selvät; 25-17,25-11 ja 25-12. Illan toisessa ottelussa Livo (Liperi Volley) nujersi ToPSin 3-1. Tällä kertaa ToPS jaksoi taistella kaksi erää, mutta lopulta LiVo oli parempi. Eräpisteet ottelussa olivat 24-26,25-22,25-16 ja 25-12 Liperille. ToPSin seuraava turnaus on jo tulevana lauantaina 22.11 Liperissä. Vastassa ovat MuRi ja Liperin Kelo. 1.11..2008 Lentopallokausi käynnistyi kahdella voitolla ToPSin lentopallomiehet avasivat kauden kotiturnauksella 1.11. Tohmajärven liikuntahallilla. Kausi lähti ToPSin osalta liikkeelle onnistuneesti kun turnauksen molemmista peleistä oli tuloksena selvät voitot. Turnauksen avausottelussa ToPS voitti VarPun (Joensuu) erälukemin 3 - 1 ja pienen tauon jälkeen kaatui LeLu (Joensuu) puhtaasti 3 - 0. Avausottelun ensimmäisessä erässä ToPSin peli oli vielä hieman kesäterässä ja erää mentiinkin VarPun johdolla melkein loppuun saakka. Muutaman pisteen perässä ollut ToPS nousi kuitenkin erän lopussa riemukkaasti 25-22 erävoittoon. Ottelun toinen erä oli ToPSilta koko turnauksen huonointa peliä, virheiden seuratessa toistaan. Erä menikin todella selkeästi VarPulle pistein 12-25. Melkein samat lukemat jäivätkin sitten taululle kolmannen erän jälkeen, tällä kertaa vaan ToPS pelasi virheettömästi ja voitti erän selkeästi 25-14. Neljäs erä eteni alusta saakka ToPSin hallinnassa ja johto pitikin koko erän loppuun saakka, ToPSin voittaessa erän pistein 25-21. Näin koko ottelun voitto kotijoukkueelle erälukemin 3-1. Ottelussa varsinkin kotijoukkueen nuorisokaartin otteet olivat liikaa vastustajalle, kun Panu Pelkonen ja Kari Haverinen takoivat pisteitä niin verkolta kuin kolmen metrin takaa. Kokonaisuudessaan koko joukkue pelasi ottelun tasaisesti ja oli juuri pisteiden verran vastustajaa parempi. Iltapäivän toisessa ottelussa vastaan asettui LeLu joensuusta. Vastustajan riveissä oli tuttuja pelimiehiä edellisiltä kausilta, joten odotettavissa oli tasainen ottelu. Hieman yllättäen ToPS voitti ottelun suoraan kolmessa erässä, eräpisteiden ollessa 25-23, 25-20 ja 25-22. Edes joukkueen passarin Terho Honkasen lievä loukkaantuminen ensimmäisen erän lopussa ei saanut kotijoukkueen peliä sekaisin. Passariksi siirtynyt Jari Vlasoff hoiti homman tyylikkäästi ja ruokki tasaisesti koko joukkuetta toisen ja kolmannen erän ajan. Kotijoukkueen hyökkäykset onnistuivat jälleen hyvin ja kun vastustajan hyökkäyksiin päästin käsiksi ensimmäistä ottelua paremman torjuntapelin ja kenttäpuolustuksen ansiosta niin otteluvoitto oli ansaittu. ToPSin pelit maakuntasarjassa jatkuvat kahden viikon kuluttua Outokummussa, jolloin vastaan asettuu Outokummun Partio ja Liperi Volley. |