1.6.2009 Riverball - ToPS-90 4 - 3 (0-1) Joensuulaisen Riverballin ja ToPS-90 välisestä jalkapallo-ottelusta muodostui maali-ilottelu, jonka Riverball voitti numeroin 4-3. Peli pelattiin Joensuun koilispuiston tekonurmella maanantaina 01.06.09. Ensimmäisen jakson ToPS-90 pelasi mallikkaasti, puolustaen koko joukkueen voimin, sekä myös säilyttäen liikkeensä. Kun ensimmäistä jaksoa oli pelattu 20 min, sai ToPSin ulkomaalaiskärki tehtyä maalin ja tauolle mentiinkin ToPSin johdossa 1-0. Toinen jakson alussa, aivan samoin kun ToPSin ensimmäisessä pelissä LehPaa
vastaan, pieni uinahdus kostautui ja Riverball sai tehtyä ensimmäisten
30 min aikana kolme maalia. Riverballin taitavat ja kokeneet pelaajat
alkoivat rikkoa ToPSin keski-kenttää yhden kosketuksen lyhytsyöttö pelillä ja
tähän ToPS ei pystynyt vastaamaan kunnolla. Pienen taktiikka
muutoksen ansiosta sai ToPS kuitenkin keskikentän paremmin kiinni
ja vastaiskusta tehtyä numeroiksi 2-3. Riverball rankaisi kuitenkin
vähän ajan päästä ja tilanne oli jo 4-2 joensuulaisille.
Vielä kuitenkin sai ToPSin ulkomaalaisvahvistus tehtyä illan
kolmannen maalinsa. Valitettavasti vaan aika loppui kesken ja Riverball
otti ottelusta täydet pinnat.
|