19.5.2009 LehPa - ToPS-90 3 - 3 (2-3) ToPS-90 sarjakauden avaus viidennessä divisioonassa Lehmon palloseuraa vastaan alkoi tasaisesti. Peli päättyi Lehmon hiekkakentällä pelatussa pelisää numeroin 3-3. Maaleja Lehmon Palloseura sai aikaiseksi jo ensimmäisen 7 minuutin aikana kaksi kappaletta. Onneksi ToPSin kokenut kapteeni Pekka Sorvi sai kavennusmaalin aikaiseksi. Tästä tovi ja ToPSin uusi ulkomaalaisvahvistus Robel Mengistu onnistui tasoittamaan pelin. Vielä kun ensimmäisen jakson aivan lopulla, Kiteeltä ToPSiin viime vuonna tullut nuori Jussi Toivanen sai tehtyä maalin, alkoi tilanne näyttää hyvältä ToPSilaisittain. Valitettavasti heti toisen jakson alussa LehPa sai tehtyä tasoittavan maalin. Näihin numeroihin peli sitten päättyikin. Pisteisiin täytyy olla tyytyväinen. Tänä vuonna
tarkoitus on ajaa ns. sisälle ensimmäistä kauttaan viidennessä divisioonassa
pelaavia ToPSin omia junioreita. Joukkueen keski-ikä on seuran
historian nuorin, mikä ei voi olla näkymättä kentällä.
Pääasia sekä positiivinen puoli on se että olemme
saaneet pitkäjänteisellä työllä nämä uudet
pelaajat rinkiin. Tästä kiitos kuuluu Kari Kakkoselle, miettii
joukkueen valmentaja Tero Kinnunen. |