28.6.2009 JoPS/3 - ToPS-90 3 - 4 (1-0) JoPS/3 Joensuusta hävisi ToPSille joensuun keinotekonurmella pelatussa ottelussa numeroin 3-4 sunnuntaina 28.6.2009. ToPS-90 aloitti pelin korostaen keski-kentän liikkuvuutta. Vastustaja pääsi ohittamaan ToPSin keski-kentän keskittämällä pitkiä palloja ToPSin puolustajien ylitse, onneksi ToPSin maalivahti Mika Pellikka sai otettua suurimman osan kiinni oikea-aikaisilla vastaantuloilla, lukuun ottamatta yhtä vastustajan tekemää maalia joka sekin tuli rangaistuspotkusta. Tauolle mentiin vastustajan 1-0 johdossa. Toisella jaksolla ToPS-90 sai pelin haltuun kovemmalla karvauksella
ja ottamalla keski-kentän haltuunsa lisäämällä tempoa.
Tämä taktiikka tuottikin tulosta ja lopulta ToPSin laita-linkki
Jussi Toivanen sai tehtyä maalin. Kun vielä ToPSin kapteeni
Pekka Sorvi sai tehtyä kaksi maalia, oltiinkin jo numeroissa
3-1 ToPSille. JoPS/3 ei luovuttanut vaan tuli maalin päähän.
Kun ToPSin keskikentän ”työmyyrä” Tomi Kakkonen teki
lukemiksi 4-2, saattoi joku jo luulla että peli olisi pelattu,
eteenkin kun aikaan oli enää 5 min pelin loppuun. Vielä sai
kuitenkin vastustajan pelaaja Jani Liimatta, joka vielä pelasi
pari vuotta sitten ToPSissa kavennettua 3-4:ään kun peli-aikaan
oli jäljellä enää 3 min. Vaikka vastustaja painosti
hurjasti lopunkin ajan, kesti ToPS-90 ja saalisti täydet kolme
pistettä.
|